KAAVOITUS
Kunnan tehtävänä on kaavoituksella ja muulla maankäytön suunnittelulla edistää turvallisen, terveellisen, viihtyisän, toimivan ja taloudellisen elin- ja toimintaympäristön muodostumista. Suunnittelussa, lupamenettelyssä ja valvonnassa huomioidaan maanomistajan tarpeet, ympäristön kulttuuriarvot, luonnon monimuotoisuus ja ympäristönsuojelu. Kaavoja valmistelevien viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta sillä tavoin, että kaikki asiasta kiinnostuneet voivat seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. Tiedottamisen lisäämiseksi kunta laatii asukkailleen kaavoituskatsauksen vähintään kerran vuodessa. Siinä selostetaan kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoitustoimen tarkoituksena on huolehtia rakennuskaavoitetun alueen riittävyydestä, kulttuuriympäristön vaalimisesta, rakennetun ympäristön suotuisasta kehityksestä sekä toimivan ja viihtyisän yhdyskuntaympäristön syntymisestä ja luoda edellytykset ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävälle kehitykselle. Kaavoituskatsaus 2010Yhteystiedot:
Kaavoja: |